Layout by Julia E.

4. helmikuuta 2015

Minun persoonallinen kalenterini


Mulla on ollu neljä viimestä viikko taas työharjottelua, ja tällä kertaan oon Turussa aluepelastuslaitoksen ambulanssissa. Joten viimeset neljä viikkoa on ollu aika haipakkaa ja kotona olo aika on lähinnä jääny siihen nukkumiseen ja suihkussa käyntiin. 
Nyt kuitenkin lähen töihin vasta tunnin päästä, joten aattelin tulla esittelemään teille mun persoonallisen kalenterin, jonka sain tossa joulunjälkee. Mulla oli tällänen viimevuonna yhteistyön kautta -> sinne pääset tästä <- .


Viime vuonna käytin heijän valmiita kuvia, mutt tällä kertaa halusin kalenterista ihan uniikin, joten suuntasin we<3it:tiin ja tein sieltä mua kiinnostavista kuvista kollaasit. Kaikista parhaat kuvat mun mielestä on toi etukannen koira sekä pyörä kuva! 


Tossa kuvat etu- sekä takakannesta. Tohon sai ihan itte valita mitä siihen kirjottaa mutta päädyin ihan tavalliseen - Kalenteri 2015 -.


Myös sisäsivuista sai tehdä juuri sellaset kun omaa silmää miellytti. Itse valitsin tollasen haaleen/ vaaleen rusehtavan ihan perus teeman. Sieltä saa myös valita mitenkäpäin noi päivät tossa sivulla on, mutta itte tykkäsin tästä kaikista eniten.  


Sivujen erikoisuudet sai kans päättää ihan itte. Esim halutko päiville viivoja? Kellonaikoa? Päivän treeni? Työaika? Ja alapalkit, jonne itte valitsin kuukausinäkymän sekä viikonkouluasiat laatikon. Toisen sivun alalaidan jätin ihan vaan tyhjäksi erinlaisia viikkomerkintöjä varten. 


Uutuutena tonne sivujen seuraan oli tullu tollaset kuukausi värit, josta on helppo ja nopea löytää etsimänsä kuukausi.

Mitäs piditte mun kalenterista? Ja onko teillä itellä kokemuksia persoonallisesta kalenterista? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti