Layout by Julia E.

5. helmikuuta 2014

Golden Temple


Leipäkone 
Käsin leivottua ja paistettua leipää
Ruokasali
Oltiin ensimmäisenä viikonloppuna käymässä tuolla kultasessa temppelissä. Se on siis tollanen pyhä paikka täällä Amritsarissa. Koko systeemi on todella hienosti järjestetty. Siellä voi siis rukoilla, syödä ja peseytyä ja mikä parasta kaikki on ilmaista sillä kaikki toimii vapaaehtoistyöllä. Ei siis ole väliä oletko presidentti vai kerjäläinen jokainen ruokailee silti lattialla siisteissä riveissä. Siellä ruokitaan päivittäin n. 50 000- 100 000 ihmistä, joka on siis todella valtava määrä! Systeemi on todella ihaltava, koska se ei ikinä voisi toimia Suomessa. Tuskimpa kukaan sen hintatason maassa tekisi vapaaehtoistyötä palkatta päivästä päivään, monet vuodet ja elättäisi siinä samassa itsensä ja perheensä. Tai voisihan joku tehdäkkin, mutta siihen tarvitaan todella paljon ihmisiä. '
Hintatasosta puheen ollen, jututimme tänään korkeasti koulutettua opettajaa, joka on ollut työssään yli 40 vuotta. Juttu ajautui hänen palkkaansa ja hän kertoi että kahdessa viikossa hän  tienaa n. 2000 rupiaa joka on n. 25€! Jopa lähihoitaja tienaa n. 10-13€/h. Tämän takia Amritsar on näin suomalaisen näkökulmasta erittäin halpa kaupunki. 

4 kommenttia:

  1. Voitko tehä kysymyspostauksen Intian matkasta? (:

    VastaaPoista
  2. Ihailen tapaas kirjottaa näistä asioista!Kerrot kaikki niin hienosti ja no ,en osaa selittää mutta kuitenkin! Liityn lukijaks!:)

    VastaaPoista